Vaikka ammattiosamisen näytöistä lukemani keskustelut ja kommentit ovat pääosin negatiivisia tai ainakin kriittisiä (vaikkapa seuraillen Opettaja-lehden lukijan palstaa), on minulla positiivisia ajatuksia asiasta.
Näytöt tasoittavat kummasti arviointia ja selkeä arviointikriteeristö auttaa vahvemmillakin mielipiteillä varustettua työpaikan edustajaa ajattelemaan asiaa tavoitelähtöisesti. Kävin nimittäin uudessa top-paikassa ja kävin itselleni muodostuneet rutiinit läpi: näyttösysteemin lyhyt esittely, arviointilomakkeen sekä -materiaalin esittely ja sitten opiskelijan näyttötyöhön tutustuminen keskustellen. Sitten vain ensimmäiseen arviointikohtaan ja kriteerien tarkasteluun.
“No, ykköstä ja viitostahan minulla ei ole ollut tapana antaa, joten…” aloitti työpaikan edustaja. Ja minä pysähdyin miettimään mitä sanoisin. Onko perehdytykseni ollut liian lyhyt tai epäselvä? Miten olinkaan selvittänyt näyttöjen tarkoituksen ja arvioinnin? Onko rutinoituessa tullut unohdettua jotain oleellista?
Keskeytin työpaikan edustajan, ja kerroin näytön arvioinnin olevan opetussuunnitelmalähtöistä ja jos opiskelija saavuttaa määritellyt tavoitteet, ei ole perusteita olla antamatta viitosta. Sitten pohdittiin yhdessä ja viitonen tuli. Myös näytön kokonaisarvosanaksi, vaikka kaikki osa-alueet eivät olleet vielä kiitettävällä tasolla. Työpaikan puolelta olivat kovasti sitä mieltä, että eniten painottuva osaaminen oli kiitettävällä tasolla ja siksi lopputulos oli kiitettävä.
Arvioinnin jälkeen päivittelin hetkisen autossa vielä sitä miten vanhoillisia näkemyksiä työpaikoilta vielä löytyy: kukaan ei ole täydellinen ja viitosta ei voi antaa. Onneksi saatoin vedota näyttökriteereihin, eikä tarvinnut vääntää asiasta kättä sen enempää.
Pari päivää tämän jälkeen kävin työssäoppimisen arviointikeskustelua työpaikalla. Tällä kertaa ei ollut näyttöä arvioitavana, koska kyseessä oli ennen näyttösysteemiä aloittanut opiskelija. Ja kun pakko ei ollut, en alkanut näyttöä suorituttamaan. Mutta arviointikeskustelu oli silkkaa niitä näitä -jutustelua ja kaikki opiskelijan osaamista ja kriittistä arviointia sivuavat kysymykseni jäivät ilman kunnollista vastausta. Asia lipesi aina jonnekin muualle. Joitain yllättäviä asioita tuli esiin jotenkin vahingossa, kun satuin kyselemään joitain vastausta vaille jääneitä kysymyksiä uudelleen. Kysyin vielä lopuksi mitä numeroa jakson arvosanaksi ehdotetaan ja kun vastaus alkoi taas ympäripyöreyksillä, lakkasin kuuntelemasta.
Ihan itse osasin kyllä antaa opiskelijalle arvosanan. Olisi vain ollut kiva saada siihen myös työpaikan mielipide… Ammattiosaamisen näytön kautta olisi saanut väistämättä numeron, jota olisi sitten voinut peilata koko jakson suorittamiseen.
Ennen näitä ympäripyöreyksiä kuuli enemmän, mutta nyt se loppuu. Ison kokonaisuuden arviointi kun on aina hankalampaa kuin selkeän näyttötehtävän. Näytöissä kiteytyy ja konkretisoituu asiat niin, että arvioinnista tulee työpaikan edustajille selkeämpää ja helpompaa. Ei tarvitse olla “arvioinnin ammattilainen” selvitäkseen kunnialla, riittää kun on “ammatin ammattilainen”. Onneksi on näytöt!
